Veiksel-jääkausi loppui noin 11.500 vuotta sitten. Jääkauden jälkeen Suomi-neidon pinnan paljastuessa jääpeitteen alta maahantulijat alkoivat kansoittaa karuja koskemattomia laaksoja ja kukkuloita. Ensimmäisiä asukkaita olivat kulmikkaat metsästäjä-keräilijät, joiden elämä oli hyvin yksinkerertaista.

Elämä oli karua ja se eteni pitkälti kädestä suuhun. Virheistä ei selvinnyt selittelemällä. Pysyvä asutuksen kehittyminen vaati koko kylän omistautumista ravinnon hankintaan ja selviytymiseen ylipäänsä. Liekö tästä opittu “talvisodanhenki”. Yhteisellä “hengellä” haasteet ratkaistiin ja lopulta sotien jälkeen rakennettiin hyvinvointiyhteistkunta, jonka hedelmiä nyt nautitaan.

Mitä maahanmuuttajat haluavat?

Maahanmuuttajat haluavat aivan samoja asioita kuin me kantapeikotkin! TURVALLISUUS, laadukkaat peruspalvelut, mahdollisuus töitä tekemällä tarjota lapsille parempaa tulevaisuutta.. Jos ette usko, kysykää – voitte yllättyä kuinka samanlaisia ihmisiä olemmekaan!

Haittamaahanmuutto toki on toinen asia. Mielestäni haittamaahanmuutosto on turha syyllistää ihmisiä, jotka tänne kylmään pohjolaan vapaaehtoisesti suostuvat tulemaan. Syyllisiä ovat poliitikot, jotka pönkittääkseen omaa asemaansa lupailevat epärealistisia asioita. Käsi ylös vaan kuka ei lähtisi BongoBongoon, jos maan pääministeri lupaisi oman asuntonsa käyttöön.

Monikultturinen valtio?

Entäpä monikulttuurinen valtio? Ei toimi sanon minä. Talvisota yhdisti tämän kansan ja sen jälkeen tähän yhteen hiileen puhaltamisella ollaan rakennettu hienoja asioita! Kun poliitikkona tarkastelen asioita mietin aina ensin näitä asioita historiasta. Miten me poliitikot sitten voisimme toimia yhdessä ja näyttää mallia yhteen hiileen puhaltamisesta, myös tulevaisuudessa? Meillä on oltava tietty yhteinen arvomailma minkä varaan voimme tulevaisuuden ratkaisuja rakentaa. Kaikkea ei voi suvaita, joskus on myös osattava sanoa EI.

David Camerron tiivisti tämän mielestäni hyvin jo vuonna 2011. Tarvitsemme vähemmän viime vuosina noudatettua passiivista suvaitsevaisuutta, ja enemmän voimakasta liberalismia. Olemme hyväksyneet eristäytyviä yhteisöjä, jotka toimivat arvojamme vastaan. Sen sijaan, että rohkaisisimme ihmisiä elämään erillään, meidän täytyy luoda yhteinen kansallinen identiteetti.

Monikulttuurinen vs. Kansainvälinen

Kirjoitin edellisessä artikkelissani Suomen pääomaköyhyydestä. Pääomaköyhyys ja matala palkkatasomme kansainvälisesti vaikuttaa siihen, että Suomi ei rahalla mitattuna ole tavoitelluimpia maita mihin muuttaa paremman elintason perässä. Tänne tullaan suomalaisten arvojen takia! Opiskellaan, tehdään töitä, perustetaan rakkaan kanssa perheitä. Aivan samoja asioita, mitä me teemme kun haluamme mennä eteenpäin elämässämme. Haittamaahanmuutto on sitten vielä asia erikseen, mikä on vain yksinkertaisesti lopetettava. Tällä hetkellä haittamaahanmuutto vähentää myös Suomen kiinnostavuutta maahanmuuttajien silmissä, jotka haluavat elää suomalaisessa yhteiskunnassa.

Mailmalla Suomi on profiloitunut kohtalaisen hyvin nimenomaan meidän suomalaisten perusarvojemme kautta. Hyvänä esimerkkinä ovat suomalaiset rauhanturvaajat, joiden profiilia ei voi liikaa kehua.

Monet sodat mailmalla ovat alkaneet yhteisten arvojen puutteesta. Kun keskustelee maahanmuuttajien kanssa ja lukee kirjoituksia niin samat asiat toistuvat. Monikulttuurisuuden suosiminen vaikuttaa väkisinkin yhteisten arvojemme heikkenemiseen.

Poikien ja tyttöjen silpominen monikulttuurisuuden hedelmistä nyt vaikka yhtenä esimerkkinä aiheesta, mitä vastaan olen.

Tarkoittaatko sitten negatiivinen suhtautumiseni monikulttuurisuuteen sitä, että olen kansainvälisyyttä vastaan? Ei tarkoita. Kansainvälisyys on mielestäni sitä että pidetään kiinni myös omista arvoista!

Kansallinen identiteetti muodostuu yhteisistä arvoista ja pitkäjänteisestä yhteiskunnan kehittämisestä. Oman kansainvälisen identiteetin voi pilata yrittämällä miellyttää kaikkia samalla, kun oma historia ja hyvinvointia luovat arvot unohtuvat.

Kampanja teamin kanssa luettiin tätä lukupiirissä ja tuli hyvä kysymys! “Tarvitseeko suomalaisen olla kansainvälinen?” Ei tarvitse. Suomalainen saa olla suomalainen karvoihin katsomatta, eikä meidän kaikkien täydy rakastaa matkustamista ja soijalatteja. Oleellisesti tähän liittyy myös se, että suomen kielellä pitää Suomessa pärjätä kaikkialla.